Tänään minulla on kirjoittajavieraana Katja Asikainen.
Hän on kirjoittanut selkokirjan,
jonka nimi on Ensi viherrys.
Voit lainata kirjan kirjastosta tai ostaa sen verkkokaupasta.
Millainen kirja Ensi viherrys on?
Kirja kertoo kuuluisasta suomalaisesta taitelijasta
Helene
Schjerfbeckistä.
Schjerfbeck maalasi 1880-luvun lopussa taulun,
jonka nimi on Toipilas tai Ensi viherrys.
Taulu on suomalaisille hyvin rakas,
ja moni on
miettinyt, mistä se kertoo.
Kun Schjerfbeck maalasi taulua,
hän antoi sille ensin nimen Ensi viherrys.
Kirjassa kerron tarinan taulusta, taiteilijasta
ja hänen mallistaan.
Mallin nimeä ei tiedetä,
mutta se
tiedetään,
että Helen Schjerfbeck maalasi taulun Englannissa.
Hän asui silloin ystäviensä luona
kalastajakylässä Cornwallissa.
Millaista kirja kirjoittaminen oli?
Kun kirjoitin kirjaa, luin Helene Schjerfbeckin kirjeitä
Näin sain kuulla,
mitä hän ajatteli silloin, kun
maalasi taulua.
Kiinnostuin Toipilaasta,
kun tutustuimme opiskelijoiden kanssa
Helene Schjerfbeckin elämään.
Opetan
suomea maahanmuuttajille
ja luimme kurssilla tekstin,
jossa kerrottiin Helene Schjerfbeckin lapsuudesta.
Hän kaatui lapsena portaissa,
mutta ei päässyt lääkäriin.
Vanhempien mielestä oli tärkeämpää
ostaa
Helenen veljelle koulutarvikkeita
kuin maksaa lääkärille.
Tästä asiasta opiskelijat ovat yleensä halunneet
keskustella paljon.
Kirjassa Helene Schjerfbeck kertoo elämästään tytölle,
joka on hänen mallinaan.
Samalla myös lukija
kuulee hänen elämästään.
Schjerfbeck kertoo myös,
millaisia tauluja hän haluaa maalata.
Onko kirja totta?
Ensi viherrys -kirjassa esiintyvät ihmiset
ovat eläneet oikeasti.
Osa tapahtumista on tapahtunut oikeasti,
osan minä olen keksinyt.
Kirjaa oli kiva kirjoittaa,
ja toivottavasti sitä on yhtä kiva lukea.
Näyte kirjan ensimmäisestä luvusta:
Kalastajan takki
Helene seisoi meren rannalla Cornwallissa, Englannissa.
Aurinko laski meren taakse.
“Auringonlaskut ovat täällä niin kauniita”,
Helene ajatteli.
Hän katseli merta ja aurinkoa.
Taivas oli vaaleanpunainen.
“Ihan kuin taivaalla olisi ruusuja”,
Helene sanoi itselleen.
Hän käveli hitaasti.
Rannan hiekka oli pehmeää.
Myös sininen meri näytti pehmeältä.
“Minun pitää kirjoittaa Marialle tästä”,
hän ajatteli.
Maria oli Helenen ystävä.
Maria asui Suomessa.
Helene asui nyt Cornwallissa toisen ystävänsä luona.
Tämän nimi oli Marianne.
Mariannen mies, Adrian, oli myös taiteilija.
Helene oli nyt menossa taloon,
jossa oli Adrianin työhuone eli ateljee.
Helene kiirehti rantakatua pitkin.
Kun hän avasi ateljeen oven,
Adrian sanoi:
“Helene, sinä olet myöhässä, taas.”
Hän hymyili ja jatkoi:
“Kävitkö rannassa?”
Helene nyökkäsi ja sanoi:
“Kyllä.
Meri on täällä Cornwallissa niin ihanan sininen.
Haluan ihastella sitä joka päivä.”
Adrian oli samaa mieltä.
“Kyllä vain.
Ei haittaa,
että myöhästyit.
Mallit eivät ole vielä tulleet.”
Samassa ovi avautui
ja kaksi kalastajaa tuli sisään.
“No, nyt te tulitte”,
Adrian sanoi kalastajille.
Sitten hän ohjasi miehet istumaan luokkahuoneen etuosaan.
Helene otti siveltimen käteensä ja katsoi kalastajia.
Nämä istuivat tuoleillaan hieman kumarassa.
Molemmilla oli parta,
ja kasvoissa näkyi merkkejä kovasta merituulesta.
Adrian neuvoi iltakoulun oppilaita:
“Muistakaa katsoa,
miten valo osuu malleihin.”
Helene katsoi miesten sadetakkeja.
Niiden väri vaihteli.
Sadetakin rypyissä väri oli tummempi.
Takin öljytahroissa valo leikki
ja sai aikaan paljon eri värejä.
Helene sekoitti siveltimeen keltaista ja ruskeaa väriä.
Hän alkoi maalata kankaalle pitkin vedoin.
Kiitos haastattelusta, Katja!
No comments:
Post a Comment