Sunday, April 8, 2018

Selkosunnuntai 15 - Selkokirjat

Hyvää selkosunnuntaita!

Tänään haluan muistuttaa blogini lukijoita selkokirjoista, 
jotka olen kirjoittanut. 
Olen pyytänyt alkuperäiseltä kirjailijalta luvan
ja kirjoittanut sitten heidän romaaninsa uudelleen, 
mutta helpommalla kielellä. 
Sitä sanotaan selkomukauttamiseksi, 
eli minä olen selkomukauttaja. 
Tarina on sama
ja tunnelma on sama,
mutta sanat ja rakenteet ovat helpompia
kuin alkuperäisessä romaanissa. 


Salla Simukan Punainen kuin veri aloittaa trilogian, 
joka kertoo Lumikki Andersson -nimisestä tytöstä. 
Ensimmäisessä kirjassa ollaan Tampereella. 
Lumikki selvittää koulukavereidensa kanssa
veristen rahojen mysteeriä
ja joutuu vaarallisiin tilanteisiin.
Hänellä on myös omia ongelmia
menneisyytensä ja perheensä kanssa. 
Punainen kuin veri kertoo lukioikäisistä nuorista, 
mutta sopii hyvin myös aikuisille. 



Valkea kuin lumi on Lumikki-trilogian toinen osa.
Siinä Lumikki Andersson on Prahassa
ja sekaantuu uskonlahkon salaisuuksiin. 
Voit lukea Valkea kuin lumi -kirjan, 
vaikka et olisikaan lukenut Punainen kuin veri -kirjaa. 
Suosittelen kuitenkin, 
että luet trilogian järjestyksessä.


Sinikka Nopola ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen












Heinähattu ja Vilttitossu -kirjat kertovat kahdesta tytöstä,
jotka ovat sisaruksia.
Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen -kirjassa
Vilttitossua harmittaa,
kun Heinähattu pääsee koulun kanssa onkiretkelle.
Vilttitossu huijaa kaikkia
ja menee kouluun Heinähatuksi pukeutuneena.
Kirja on lastenkirja,
mutta myös aikuiset voivat ihan hyvin lukea sen!
Jos sinulla on lapsia,
voit lukea kirjan yhdessä lapsesi kanssa.


Kaikkiin kirjoittamiini selkokirjoihin on myös tehtäviä: 


Muita kiinnostavia linkkejä:


p.s.

Tänä vuonna ilmestyy kaksi uutta selkokirjaa,
jotka olen mukauttanut.
Ne ovat Salla Simukan Musta kuin eebenpuu 
ja Miika Nousiaisen Juurihoito.

............................

About the author of this blog:  

My name is Hanna Männikkölahti, and I am a native Finn who gives private lessons via Skype and simplifies books into easy Finnish. Please leave a comment, if you have something to ask about Finnish. Click here to see all my courses.

No comments: