Sunday, July 15, 2018

Selkosunnuntai 29 - Oma yritykseni (Kesäuusinta)

Hyvää selkosunnuntaita! 

Tämä postaus on uusinta, 
mutta aihe on minulle 
aina ajankohtainen.:)

Suomea Skypessä

Tänään ajattelin kirjoittaa omasta työstäni
eli suomen kielen opettamisesta Skypessä.
Minulla on ollut oma yritys
kohta kymmenen vuotta. 
Aluksi olin samaan aikaan töissä
mutta nyt opetan vain omassa yrityksessäni.

Ensimmäisinä vuosina opetin asiakkaitani
kirjastossa tai omassa kodissani.
Nykyään opetan vain Skypen kautta,
sillä se on niin kätevää
sekä minulle että opiskelijoille.  
Opettamisen selkomukautan kirjoja ja sarjakuvia.

Suomen kielen sana yrittäjä
on ehkä vähän negatiivinen, 
sillä se tulee verbistä yrittää,
joka tarkoittaa englanniksi to try.
Toivottavasti yrittäjät 
myös onnistuvat!

Kuinka kaikki alkoi?

Aloitin yksityisopettamisen vuonna 2008. 
Aluksi minulla oli 
vain muutamia asiakkaita, 
koska olin samaan aikaan muualla töissä.
Asiakkaani löysivät minut jonkun tutun kautta
tai olivat vanhoja opiskelijoitani
yliopiston kursseilta.
Tein vuonna 2012 ensimmäiset omat kotisivuni. 
mutta sain niiden kautta kuitenkin uusia asiakkaita.
Vuonna 2013 aloin opettaa myös Skypessä
ja tajusin,
että opiskelijani voivat oikeastaan olla missä vain.

Vuonna 2015 eräs opiskelijani
teki minulle uudet kotisivut, 
ja sen jälkeen aloin saada vielä enemmän asiakkaita. 
Vuonna 2016 olin viimeisen kerran
töissä koulussa. 
Voin edelleenkin olla sijaisena, 
jos vaikka oikea opettaja on sairas, 
mutta en haluaisi enää olla
missään oppilaitoksessa täysiaikaisesti töissä. 

Millainen yritys minulla on?

Minun yritykseni on toiminimi, 
eli yrityksessä ei ole muita henkilöitä kuin minä. 
Totta puhuen en muista ihan tarkasti, 
miten perustin yrityksen. 
Muistaakseni tein sen verotoimistossa, 
Kaikkien yrittäjien täytyy myös liittyä 

Koska myyn opetusta,
maksan tuloistani 24 % arvonlisäveroa.
Lisäksi maksan normaalia tuloveroa

Minulla ei ole työmatkaa, 
sillä teen töitä kotona. 
Jos matkustan jonnekin, 
voin tehdä töitä missä vain, 
kunhan minulla on tietokone
ja internet-yhteys.

Toistaiseksi olen tehnyt näitä töitä 
vain kotona, mökillä,
Seinäjoella ja Helsingissä. 
Haaveilen kuitenkin siitä, 
että matkustaisin joskus
vaikka viikoksi jonnekin 
ihan uuteen paikkaan
ja tekisin normaalin työviikon
jossain muualla kuin Jyväskylässä.

Mitä minä opetan?

Yksityisopettamisessa kaikkein parasta on se, 
että voin auttaa ihmisiä tehokkaasti.
Toisin kuin koulussa,
minun ei tarvitse opettaa samanaikaisesti 
kahtakymmentäviittä opiskelijaa.
Voin keskittyä kunnolla yhteen kerrallaan
ja opettaa juuri niitä asioita,
mitä yksittäinen opiskelija haluaa tai tarvitsee.
Yritykseni ei myöskään tuota tähän maailmaan
yhtään uutta tavaraa,
ellei joku printtaa muistiinpanoja,
ja niilläkin voi myöhemmin vaikka
lämmittää saunan.

Joidenkin asiakkaiden kanssa 
käytän jotain oppikirjaa,
joidenkin kanssa luen
ja joidenkin kanssa vain keskustelen suomeksi
mistä tahansa aiheesta. 
Aika usein saan selittää vaikeita kielioppirakenteita
tai jutella ajankohtaisista tapahtumista,
musiikista, kirjallisuudesta ja tv-sarjoista.
(Joskus myös radiologiasta,
jääkiekosta ja Suomen esihistoriasta.)
Teen samaan aikaan muistiinpanoja Google docsiin
ja jaan ne opiskelijan kanssa.

Yksityis- ja parituntien lisäksi
minulla on nykyään tarjolla

Keitä minä opetan?

Tällä hetkellä nuorin oppilaani on 16-vuotias, 
ja vanhin on 65-vuotias. 
Suurin osa asiakkaistani asuu Etelä-Suomessa, 
mutta minulla on myös asiakkaita
muualta Suomesta, 
Ruotsista, Keski-Euroopasta, 
Aasiasta, Australiasta ja Pohjois-Amerikasta. 

Monella asiakkaallani on
säännöllinen aika, 
ja tapaamme kerran viikossa 
tai joka toinen viikko. 
Aika monella asiakkaallani
on kuitenkin sellainen työ tai elämäntilanne, 
että he eivät voi sitoutua 
säännölliseen aikatauluun,
ja silloin sovimme jokaisen tunnin erikseen.
Asiakkaani voivat (tietysti) itse päättää,
kuinka kauan he opiskelevat kanssani.
Jos kiinnostuit suomen kielen opiskelusta
yksityisopettajan kanssa, 
ja ottaa minuun yhteyttä.


www.privatefinnishlessons.com/books
............................

About the author of this blog:  


My name is Hanna Männikkölahti, and I am a native Finn who gives private lessons via Skype and simplifies books into easy Finnish. Please leave a comment, if you have something to ask about Finnish.

No comments: