ensimmäisestä oikeasta selkokirjasta,
jonka olen kirjoittanut.
Alkuperäinen teos on Salla Simukan
Punainen kuin veri,
ja minä olen kirjoittanut sen
helpommalla suomella.
Punainen kuin veri on trilogian
ensimmäinen osa.
Trilogia kertoo 17-vuotiaasta
Lumikki-nimisestä tytöstä,
joka asuu Tampereella
ja opiskelee lukiossa.
Lumikki löytää koulusta
viidensadan euron seteleitä,
joissa on verta.
Hän alkaa selvittää rahojen alkuperää
kolmen koulukaverinsa kanssa
ja joutuu vaarallisiin tilanteisiin.
Lumikilla on ollut vaikea lapsuus.
Häntä on kiusattu nuorempana
ja lisäksi hänen perheessään
on jotain outoa.
Jos luet koko trilogian,
ymmärrät,
miksi Lumikki on sellainen kuin on.
Myös trilogian toinen osa
Valkea kuin lumi
on ilmestynyt selkokielellä.
Kolmas osa ilmestyy
keväällä 2018.
Olen kirjoittanut Punainen kuin veri -selkokirjasta
myös englanninkielisen postauksen
ja Memrise-kurssin,
jonka avulla voit opiskella sanastoa.
Teachable-kurssissa on kysymyksiä
ja muita tehtäviä.
Voit myös kuunnella nämä luvut
selkokielisestä podcastistani.
28. HELMIKUUTA
SUNNUNTAI
1
20-vuotias Natalia Smirnova ei laskenut rahoja.
Hän vain laittoi niitä Louis Vuitton -käsilaukkuunsa
mahdollisimman paljon.
Natalia toivoi ja pelkäsi
enemmän kuin koskaan elämässään.
- Kaikki on hyvin, hän selitti itselleen.
Hän oli suunnitellut tätä monta kuukautta.
Hän halusi vain ottaa rahat ja mennä,
kun se oli mahdollista.
Laukussa oli passi ja lentolippu Moskovaan.
Ei mitään muuta.
Veli odotti häntä Moskovan lentokentällä.
He menisivät mökille satojen kilometrien päähän.
Äiti ja kolmevuotias Olga odottaisivat häntä siellä.
Muistaisiko tyttö vielä häntä?
He olisivat mökissä kuukauden tai kaksi.
Sitten Natalia aloittaisi
uuden elämän tyttärensä kanssa.
Natalia ajatteli miestä.
Tulisiko miehelle häntä ikävä?
Ehkä vähän.
Mies ei kuitenkaan rakastanut häntä oikeasti.
Jos hän olisi rakastanut,
hän olisi järjestänyt Natalian asiat.
Mies oli luvannut monta kertaa,
mutta ei ollut tehnyt mitään.
Nyt Natalia oli itse järjestänyt asiansa.
Hän oli lähdössä pois.
Natalia katsoi itseään peilistä.
Hän näytti kalpealta ja väsyneeltä.
Sitten hän kuuli,
kuinka avain kääntyi lukossa.
Natalia pysähtyi.
Hän kuuli askelia.
Kolmet askeleet.
Natalia juoksi keittiön läpi
kohti terassin ovea.
Hän sai terassin oven auki
ja jatkoi ulos.
Natalia juoksi lumessa.
Hän ei katsonut taakseen
eikä kuullut, kun joku ampui.
Luoti osui Natalian selkään.
Se lävisti myös käsilaukun,
jota Natalia puristi vatsaansa vasten.
Hän kaatui eteenpäin lumeen.
Veri värjäsi lumen punaiseksi.
Natalia ei nähnyt mitään.
Hän ei toivonut mitään.
Hän ei pelännyt mitään.
Raskaat askeleet lähestyivät Nataliaa,
joka makasi lumessa.
Hän ei enää kuullut niitä.
29. HELMIKUUTA
MAANANTAI,
AAMUYÖ
2
Elisa, Tuukka ja Kasper avasivat koulun ovea.
Heillä oli avain
ja he tiesivät
varashälyttimen koodin.
He juoksivat pimeässä
koulun käytäviä pitkin.
- Me ollaan parhaita!
Me ollaan rikkaita! he huusivat ja nauroivat.
Sitten Tuukka muisti.
- Me ollaan rikkaita,
mutta meillä on veristä rahaa.
Meidän piti tehdä niille rahoille jotain.
Sen takia me ollaan täällä, hän sanoi.
Kukaan ei muistanut,
mistä rahat olivat tulleet.
Elisan kotona oli ollut bileet.
He eivät muistaneet kunnolla mitään.
Ihmiset olivat olleet humalassa ja sekaisin.
Kuka toi muovipussin
ja milloin?
Kuka avasi sen?
Milloin he ymmärsivät,
mitä pussissa oli?
Nyt he olivat koulun pimiössä,
jossa koulun opiskelijat saivat
kehittää valokuvia.
He laittoivat muovipussin pöydälle.
- Hyi, ne haisee, Kasper sanoi.
- Raha ei haise. Se tuoksuu, Tuukka vastasi.
- Tämä on niin hienoa!
Mä rakastan teitä.
Mä rakastan koko maailmaa! Elisa huusi.
He laittoivat vettä altaisiin
ja setelit veteen.
Sitten he ripustivat puhtaat setelit
narulle kuivumaan.
- Tämä on todellista rahanpesua, Tuukka nauroi.
29. HELMIKUUTA
MAANANTAI
3
Lumikki Andersson istui sänkynsä laidalla.
Ulkona oli vielä pimeää.
Hän vihasi tätä vaihetta talvesta.
Oli liikaa lunta ja pakkasta
ja kevät oli vielä kaukana.
Tänään oli helmikuun 29. päivä.
Karkauspäivä.
Ylimääräinen, turha päivä.
Lumikki halusi kahvia.
Lumikki meni keittiöön
ja teki itselleen vahvaa espressoa.
Hän meni yksiönsä ainoaan huoneeseen
ja istui nojatuoliin juomaan kahvia.
Lumikki oli asunut asunnossa
noin puolitoista vuotta.
Hän ei halunnut sisustaa asuntoa,
sillä hän ajatteli asua siellä vain lukiovuodet.
Asunto ei ollut koti.
Lukion jälkeen Lumikki voisi muuttaa
minne tahansa.
Lumikin vanhemmat asuivat Riihimäellä,
mutta sekään ei ollut Lumikille koti.
Lumikki tunsi itsensä nykyään vieraaksi Riihimäellä.
Esineet ja tavarat muistuttivat häntä asioista,
jotka hän halusi unohtaa.
Kotona tunnelma oli aina ollut kireä.
Lumikki ei tiennyt, miksi.
He eivät riidelleet
eivätkä huutaneet toisilleen.
Lumikki oli halunnut pois Riihimäeltä,
ja hän oli tyytyväinen ja kiitollinen siitä,
että hän oli päässyt Tampereelle lukioon.
Aluksi äiti ja isä eivät pitäneet ajatuksesta,
että Lumikki asuisi yksin isossa kaupungissa.
Ilmaisutaidon lukio oli kuitenkin hyvä koulu.
Lumikista tuntui,
että vanhemmat olivat helpottuneita
kun hän muutti Tampereelle.
- Meillä on vain sinut, äiti sanoi
kun hän hyvästeli Lumikin.
Lumikin vanhemmat olivat antaneet hänelle nimen,
joka ei vastannut todellisuutta.
Hänen hiuksensa eivät olleet mustat.
Iho ei ollut valkoinen kuin lumi.
Huulet eivät olleet kirkkaanpunaiset.
Lumikki ei kuitenkaan miettinyt ulkonäköään
eikä välittänyt siitä, mitä muut ajattelivat.
Kahvin jälkeen Lumikki veti farkut jalkaansa
ja puki mustan villakangastakin,
lapaset ja harmaan pipon.
Hän laittoi repun selkään
ja lähti kouluun.
4
Lukion käytävällä oli kova meteli.
Lumikki meni koulun kahvioon
ja tilasi kahvin ja kasvissämpylän.
Lumikki ei ostanut omilla rahoillaan lihaa,
mutta söi sitä, jos joku muu maksoi.
Viereiseen pöytään istui kolme tyttöä.
He puhuivat edellisen illan bileistä.
Bileissä oli juotu alkoholia.
Tytöt puhuivat,
että Elisa olisi käyttänyt jotain muutakin.
Lumikki ei jaksanut kuunnella tyttöjen juttuja.
Lumikki Andersson,
suomenruotsalainen Riihimäeltä.
Kaikki muistivat hänen nimensä.
Hän oli hyvä koulussa ja lahjakas näyttelijä,
jolla oli mielipide joka asiasta.
Lumikki ei osallistunut koulun tapahtumiin.
Hän söi aina yksin,
mutta ei näyttänyt yksinäiseltä.
Hän ei ollut niin kuin muut,
ja samalla hän oli juuri niin kuin muut.
Lumikki ei ollut yksinäinen friikki,
mutta hän ei halunnut
kuulua mihinkään kategoriaan
vaan pysyi mieluummin ryhmien ulkopuolella.
Lumikilla oli tapana mennä
joka aamu koulun pimiöön
ja olla hetki yksin.
Koulun oppilaat käyttivät pimiötä
kuvataiteen tunneilla,
mutta aamuisin siellä ei ollut ketään.
Lumikki nojasi pimiön seinään
ja tuijotti pimeään.
Jokin häiritsi häntä.
Haju.
Pimiössä haisi erilaiselta kuin yleensä.
Jokin kosketti Lumikin poskea.
Hän sytytti valot.
Viidensadan euron seteli.
Kymmeniä viidensadan euron seteleitä.
Lumikki kosketti yhtä seteliä.
Paperi tuntui aidolta.
Lumikki huomasi,
että altaassa oli jotain punaruskeaa nestettä.
Hän kokeili sitä sormellaan.
Se oli vettä.
Pimiön lattialla oli punaruskeita tahroja.
Setelin kulmassa oli samaa punaruskeaa.
Samassa lumikki tiesi,
mikä haju pimiössä oli.
Vanhan veren haju.
 |
| Voit ostaa kirjan esimerkiksi www.booky.fi:stä. Voit myös varata sen kirjastosta. |
No comments:
Post a Comment