Sunday, February 25, 2018

Selkosunnuntai 9 - Alligaattori

Hyvää selkosunnuntaita!

Tänään kirjoitan uudesta selkokirjasta,
jota luetaan maaliskuussa
Facebookin Selkokirjalukupiirissä.

Olen kirjoittanut lukupiiristä
aikaisemminkin selkosunnuntaina.
Jos et ole vielä lukupiirissä,
tule mukaan nyt!

Alligaattorin kirjoittaja Tapani Bagge
on kirjoittanut paljon kirjoja,
mutta tämä tämä on hänen
ensimmäinen selkokirjansa.

Minä olen lukenut poikani kanssa
Tapanin kirjoittamia Urho-kirjoja
ja poikani lukee parhaillaan
Tapanin kirjoittamaa kirjaa Kekkosesta.

Seuraavaksi haluaisin lukea jonkun
Tapanin kirjoittaman dekkarin
tai tämän kirjan, jossa kerrotaan, 
kuinka hyvä dekkari kirjoitetaan.

Alligaattori-selkokirjasssa on 136 sivua.
Tarinassa on kaksi keski-ikäistä miestä.
He lähtevät hakemaan Sipoosta
vanhaa kalastusvenettä,
jonka toinen miehistä on ostanut.
Matkan aikana miehille tapahtuu paljon,
eikä kaikki mene
niin kuin he ovat suunnitelleet.
Mukana on myös oikea alligaattori.

Kirjassa on varmasti paljon uusia sanoja lukijoille.
Kirjassa on kuitenkin kuvia,
joista on apua.
Jos olet selkokirjalukupiirissä,
voit kysyä vaikeiden sanojen merkitystä
kirjailijalta ja muilta lukijoilta!

Tarinan henkilöt:

  • Kertoja, keski-ikäinen suomalainen mies
  • Koskela, kertojan ystävä
  • Kalastaja
  • Aimo Kirves, alligaattorifarmari ja laulaja
  • Marina Rosa, alligaattorinkesyttäjä 
  • Annabella, alligaattori
  • Kroko Tee, Aimo Kirveen poika
  • Rane Niemi, levytuottaja
  • Poliisi

Alligaattori kuvassa toinen vasemmalta.


Jos et ole lukenut näistä mitään, kannattaa aloittaa Punainen kuin veri -romaanista. 


.............................

About the author of this blog:  

My name is Hanna Männikkölahti, and I am a native Finn who gives private lessons via Skype and simplifies books into easy Finnish. Please leave a comment, if you have something to ask about Finnish. If you are a woman, you can join my women's weekend in Finnish at the end of April!


No comments: